Sata vuotta sitten rakensi Lankkukosken mylläri Taavi talon isänsä perustaman myllyn viereen. Paikka oli ainutlaatuisen kaunis: Sarkavesi edessä, takana Pajulampi, ja lammesta virtasi vuolas Lankkukoski talon ohi järveen. Rinteeseen muotoutui terassipuutarha ja talon takaa alkoivat metsäiset erämaat.

Tänä päivänä voi täällä kävijä nähdä saman ihanan maiseman, kuulla kosken kohinan ja tuntea paikasta henkivän hyväätekevän rauhan.

Paikka on aina ollut avoin matkailijoille. Taavin vaimo Elsa piti pitkään talossa täysihoitolaa. Täältä ovat inspiraatiota hakeneet monet kirjailijat, mm. Unto Seppänen viimeisteli täällä kirjansa ”Evakot”.

Taavin ja Elsan kuoltua oli paikka jo rappeutumassa. Vanha Lankkumylly oli romahtamaisillaan. Siltä ajalta on peräisin paikan toinen nimi ”Linkkumylly”, jonka nyt olemme ottaneet käyttöön.

80-luvulla paikan osti tarmokas matkailuyrittäjä, ja niin alkoi ”Lankkumyllyn Kiewarin” toiminta. Perustettiin uusi myllyrakennus ravintolakäyttöön, taloa uudistettiin ja paikalle rakennettiin vuokrattavia mökkejä sekä elintarvikekioski. Lankkumylly tuli tunnetuksi Mäntyharjulla vilkkaana kesäravintolana monine tapahtumineen ja juhlineen.



 

Nyt on alkanut jälleen uusi aika. Ravintolatoiminta on loppunut, mutta jatkamme silti Linkkumyllyssämme matkailuperinteitä monin tavoin.

Linkkumyllyn emäntä on pianisti, joka seitsemän vuoden ajan pyöritti Helsingissä kahvilaa. Nyt Linkkumyllyssä on tukena suuri perhe ja suku. Emännän käly hoitaa intohimoisesti puutarhaa, joka kukoistaa upeana.

                          
Siispä tämän päivän Linkkumyllyssä arvostetaan ympäristön kauneutta ja viihtyisyyttä, musiikkia laidasta laitaan, hyvää ruokaa ja hauskoja juhlia. Kesällä vuokraamme mökkejä, järjestämme taidenäyttelyitä ja konsertteja sekä pidämme kesäkahvilaa kioskissa.

Kioski on täynnä vanhoja kirjoja joita myös myymme käsitöiden ohella. Yksi vuokramökeistä (katso Huvila.net/914) on talvikäytössä. Monenlaiset vaellus-, melonta- ja pyöräily- ja kalastusmahdollisuudet houkuttelevat puhtaaseen luontoon. Sarkavesi kalliomaalauksineen on ollut kulkureittinä jo kivikaudesta lähtien.

Kesäsesongin päätyttyä on tilaa ja aikaa keskittyä muulle toiminnalle. Elokuun lopusta toukokuulle tarjoamme ainutlaatuiset puitteet pienimuotoisille tapahtumille, kursseille ja juhlille.

Herkulliset ateriat osittain oman puutarhan tuotteista, majoitus kauniin päärakennuksen kamareissa sekä pehmeät löylyt Taavin rakentamassa puusaunassa ovat mahdollisia n. 10 hengelle.

Pikkujoulut, perhetapaamiset, retket, kalastus, veneily vanhalla fiskarilla ym. aktiviteetit järjestyvät toiveittenne mukaan kaikilla mausteilla.
 

Etusivu Historia Majoituspalvelut Hinnasto Muutpalvelut Sijainti Galleria Yhteystiedot N䀀ht䀀vyydet Tapahtumat E-mail